Kukkuluuruu!

Mä oon Markus. 24 vuotias varsinainen tuhlaajapoika joka päätti ruveta kirjottamaan blogia lähinnä mahdollisten terapeuttisten vaikutusten vuoksi. Tässä blogissa tulen keskittymään talousasioihini, koska en itsekään ole niistä aivan perillä. Välillä tuntuu etten tiedä missä oikein mennään.

Pääsin armeijasta vuonna 2006 ja sain heti sen jälkeen töitä. Sen myötävaikutuksella sain myös sellaisen ihmeellisen muovinpalasen, mikä maailmalla VISA:na tunnettaneen. Lisäksi käväsin hakemassa VISA:n naaapurin, MASTERCARD:n.

Tällähetkellä tilanne on sellainen että molemmat  luottorajat ovat tapissa, joten rimaa hipoen mennään. Olen elänyt monta kuukautta yli tulojeni ja päätin että asialle on pakko tehdä jotain.

Muuan kauniina päivänä, tarkemmin ottaen 11.11.2009 sain kiinnostavan puhelun. Eräästä suomalaisesta sijoittamiseen, säästämiseen ja verosuunnitteluun erikoistuneesta asiantuntijayrityksestä soitettiin minulle ja kerrottiin että kaverini Mitja oli käynyt heidän juttusillaan ja suositellut myös minua kuulemaan että mitä heillä on asiaa. Ilman muuta kiinnostuin vaikka ennakkoluuloni olivatkin suuret.

PossuSovin tapaamisen 12.11.2009 eli “eiliseksi”. Käynti ei todellakaan osoittautunut turhaksi. Vaikka osasin odottaa painostavaa ja jopa ehkä hieman aggressiivista myyntiä heidän palveluistaan, sitä en kohdannut missään vaiheessa. Sain erittäin käytännöllisiä ja loistavia vinkkejä siitä, miten mun tilanteessa kannattaa toimia jotta saan aluksi kulutusluottovelat hoidettua pois, ja sen jälkeen aloitettua kenties hyvätuottoisen pitkälle tähtäimelle suunnitellun säästämisen, esimerkiksi sijoitusvakuutukseen. En myöskään saanut kuulla “taloushepreaa” mitä pahoin osasin pelätä. Sen sijaan sain asoista todella käytännön läheiset kuvat ihan kirjaimellisesti, kun asiansa osaava asiantuntija piirsi mustaa valkoiselle siitä, mistä on nyt kysymys.

Tarkoitus oli varata 45min-1h aikaa tuohon tapaamiseen mutta kun mielenkiintoni heräsi ja motivaatio talousasioita kohtaan kerrankin kasvoi hurjasti, päätin tehdä muutoksen. Aloitan sen nyt blogini muodossa ja pyrin tänne kirjoittamaan siitä, miten oikeasti talousasioista hirveästikään-ei-perilläoleva tuhlaajapoika voisi ehkäpä selvitä tukalahkosta taloustilanteestaan ja kääntää tehdyt virheet voitoksi.

Ensimmäinen askel on otettu, se on tämä blogi joka motivoi itseäni ylläpitämään tehtyä päätöstä ja jakamaan sen muiden, kenties vastaavassa tilanteessa olevien kanssa. Onnistunko vai en? Sitä en tiedä mutta sen lupaan että parhaani yritän ja kaikkeni annan, että voisin oppia uuden asian taas pitkästä aikaa; ‘rahankäytön’ nimittäin!

Taloushuoleton elämä, täältä tullaan!

~ Kirjoittanut lundeee : marraskuu 12, 2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.